Suru ja sen kanssa selviäminen

Opiskelin keväällä 2022 XAMK:n kurssin "Hyvinvointia positiivisen psykologian keinoilla" (5op) ja kurssista heränneiden ajatusten myötä lähdin tarkastelemaan ilon vastakohtatunnetta surua, sekä sitä, kuinka surun kanssa oppii elämään. Halusin ensin hahmottaa itsekin, mitä suru on, mitkä ovat surun vaiheet ja millaisilla keinoilla surun kanssa on mahdollista selvitä eteenpäin.

Suru kuuluu osaksi ihmisen perustunteita. Se on kehossa ja mielessä oleva, pahalta tuntuva tunne, joka voi syntyä monista eri syistä. Jokainen tuntee surun omalla tavallaan, eikä surusta toipumiseen ole olemassa vain yhtä oikeaa ratkaisua tai keinoa. Toipumiskeinoja on yhtä monta kuin on surijaakin. Tärkeää kuitenkin on, että surun käsittelee, sillä patoutuneena suru kasvaa, kalvaa sisällä toimien energiasyöppönä ja tuottaen pahoinvointia.

Fyysisesti suru saattaa biologisen stressinsäätelyjärjestelmän epätasapainoon, mikä ilmenee esimerkiksi fyysisenä lamaantumisena ja psyyken levottomuutena. Jos suru itkettää, on tärkeä antaa itselle lupa itkeä. Olet varmasti kuullut sanonnan "itku helpottaa", ja niin se tekee, sillä itku puhdistaa ja keventää surun mukana tullutta painolastia.

Suru on luonnollinen reaktio menetykselle, ja se auttaa meitä luopumaan jostain meille tärkeästä. Suru tarvitsee aikaa muuttuakseen sellaiseen muotoon, että sen kanssa tulee toimeen ja oppii elämään. Toisinaan suru voi tuntua sairastumiselta, ja oireiden takia suru joskus sekoitetaan masennukseen.

Suru toimii konkreettisena, hetkellisenä elämän pysäyttäjänä ja synkkä mieliala voi ottaa kokonaisvaltaisesti surijan otteeseensa. Surun taustalla ja rinnalla voi olla monenlaisia tunteita, kuten ikävää, katkeruutta, vihaa, pettymystä ja kaipausta, ja nämä tunteet on helppo sekoittaa suruun.

Surusta on mahdollista selviytyä. Toipumisen kannalta tärkeää on pitää huolta perustarpeista: riittävästä unesta tai edes levosta, syömisestä ja juomisesta sekä rentoutumisesta (esim. ulkoilu, harrastukset, ystävien kanssa vietetty aika). Arki rutiineineen toimii yhdessä ajan kanssa hellänä johdattajana surusta selviytymiseen. Kuten suomalainen sananparsi kuuluu: " Aika on surun lääke".

Surusta toipumisessa ihmisen apuna ja tukena on resilienssi eli ihmisen kyky selviytyä ja palautua muutoksista, tässä tapauksessa surusta. Ihmisen resilienssi kasvaa vaikeuksia kohtaamalla ja oppimalla kokemuksista selviytymiskeinoja. Vastoinkäymiset vaativat sopeutumista ja sopeutumisen resilienssiä voisikin kuvata arkikielellä elämänkokemukseksi: ihmisessä itsessään asuu voima ja kyky luopua ja katsoa elämässä eteenpäin kaikesta huolimatta.

Surusta toipumisessa on havaittu olevan neljä vaihetta: shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja sopeutumisvaihe.

Shokkivaiheessa surua on vaikea käsittää ja menetystä on vaikea uskoa todeksi. Surevat ihmiset ovat kuvanneet oloaan epätodelliseksi ja hajanaiseksi. Äkillisen menetyksen synnyttämä järkytys voi hidastaa surutyö alkamista.

Reaktiovaiheessa menetys on hyväksytty tapahtuneeksi. Sureva pitää usein itsensä kiireisenä, on toiminnan aika. Suru ei aina näy ulospäin surevassa. Tässä surutyön vaiheessa surua on kuitenkin tarve kerrata uudelleen ja uudelleen. Onkin tärkeää puhua surun juurisyystä ja jättää siten suremalla jäähyväiset menetetylle ja kohdata rohkeasti kaikki surun synnyttämät tunteet.

Käsittelyvaiheessa surevalla konkretisoituu se, mitä on menettänyt, ja on tarvetta pohtia, miksi asiaa tekee niin kipeää kuin tekee. Surevan mielialat voivat vaihdella, ja surun tunteisiin voi sekoittua myös vihaa, pelkoa ja katkeruutta.

Sopeutumisvaiheessa suru hyväksytään ja ymmärretään, mistä on jouduttu luopumaan. Suruun kuluneet voimavarat pystyään pikkuhiljaa suuntaamaan uudelleen ja jatkamaan elämää. Surun avulla hyväksytään menetys ja tehdään elämässä tilaa uusille asioille, kuitenkaan unohtamatta koettua menetystä ja surua.